Tietoa yhdistyksestä

Historia

Nyt kun uudet tuulet puhaltavat yhdistyksen toiminnassa, haluan vielä palauttaa mieliin mitä kaikkea yhdistys on puuhaillut historiansa aikana.

Kaikki varmasti tiedämme, että Pomarkun/Siikasten Valkjärvi on yksi Satakunnan puhtaimmista ja kirkkaimmista järvistä. Tätä seikkaa silmällä pitäen perustimme 31.3.2002 Puhdas Valkjärvi – nimisen yhdistyksen, jonka tarkoituksena on suojella ja parantaa Valkjärven tilaa puhtaana ja ennen kaikkea viihtyisänä virkistys- ja lomanviettopaikkana.

Yhdistyksen perustajajäseniä olivat: Pauli Lanne, Pentti Holappa, Pentti Teponoja, Hannele Pohjavirta, Olli Teinonen ja Jukka Kotiniemi. Yhdistyksen ensimmäiseksi hallitukseksi valittiin puheenjohtajaksi Pauli Lanne, varapuheenjohtajaksi Pentti Teponoja ja sihteeri/rahastonhoitajaksi Hannele Pohjavirta sekä jäseneksi Jukka Kotiniemi.

Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen perimmäinen tarkoitus on pitää yhteinen järvemme puhtaana ja viihtyisänä paikkana myös jatkossa. Yhdistys pyrkii toimimaan hyvässä yhteistyössä muiden Valkjärvellä toimivien ryhmittymien kanssa. Tällaisia on esimerkiksi Valkjärven järjestäytyneet osakaskunnat sekä Valkjärven Vesiosuuskunta. Yhdistys panosta kaikenlaisten järven tilaa parantavien tukien saamiseksi.

Esisuunnitelma hankkeelle, joka tähtää Valkjärven vesien tilan selvitykseen ja kunnostustoimiin, käynnistettiin keväällä 2003. Hankkeelle myönnettiin LEADER+ -rahoitusta kokonaisbudjetiltaan noin 15.000 €, josta 20 % tuli kattaa omarahoituksella ja omalla talkootyöllä. Hanke saatiin päätökseen 30.11.2003.

Turun yliopisto/Puhdas Valkjärvi ry on julkaissut Tutkimusraportti/Ilkka Jussila, Esisuunnitelma hankkeelle, joka tähtää Valkjärven vesien tilan selvitykseen ja kunnostamiseen.

Yhdistys organisoi esimerkkinä kahden kiinteistön yhteisen jätevesijärjestelmän yhteisellä imeytyskentällä. Tämä herätti laajaa kiinnostusta.

Yhdistyksen nimissä seurataan viikoittain kesäaikana sinilevähavaintoja kansalliseen JärviWikiin.

Olemme yhdistyksen nimissä osallistuneet myös SATAVESI/Karvianjoen vesistön työryhmiin perustamisesta alkaen.

Olimme myös mukana Vesiensuojelun ja yhteistyön kehittäminen Verttuun- ja Valkjärvellä hankkeessa, johon saatiin Lounais-Suomen ympäristökeskukselta EU:n tavoite 2-ohjelman 2000- 2006 mukaista avustusta. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 76.620 euroa. Hanke päättyi 31.12.2007. Rahoitus toteutui lähes täysimääräisenä. Hankeen yhteydessä mm. teetettiin ”Jätevesiopas Valkjärven alueelle”- opaslehtinen, erityisesti Valkjärven valuma-alueella asuville ja mökkeileville.

Valkjärven pilottiprojektina on toteutettu Lounais-Suomen Ympäristökeskuksen toimesta tutkimus: Järviluonnon vaaliminen Pomarkun/Siikaisten Valkjärven esimerkki, Osa 1 Vesi ja osa 2, Kasvillisuus, linnusto ja maisema, tekijöinä Hanna Turkki, Elina Joensuu, Teija Kirkkala, Ari Lavinto, Seppo Mäkinen ja Mikko Siitonen.

Yhdistys on järjestänyt useina kesinä neuvonta- ja vapaa-ajan tilaisuuksia järven rannalla. Yhdistys on myös toteuttanut vapaa-ajan asuntojen jätehuollon kolmella Molokin syväkeräilysäiliöillä, joiden käyttäjiksi toivotaan lisää jäseniä.

31.8.2020

Puhdas Valkjärvi ry